tiistai 14. huhtikuuta 2015

Makuuhuone

Kuten aikaisemmin jo kirjoitinkin viemärivesi tuhosin suurimman osan huonekaluistamme ja myös sänkymme jouduttiin viemään roskikseen siinä samassa. Nyt olenkin yrittänyt pohtia minkälaisen sängyn haluaisimme. Vanha sänkymme oli Ikean Fjell, jonka kuvan lainasin Ikean sivuilta.

Haluaisimme nyt jotain saman tyyppistä, kokopuista, mutta kevyempää ratkaisua. Säilytystila sängyn alla olisi tarpeellinen, mutta ilmankin voimme elää. Sängyn väristä meillä on hieman erimielisyyttä. Mies haluaisi tumman, minä valkoisen. Nooh eiköhän me tästäkin päästä yhteisymmärykseen tavalla tai toisella. Uuden makuuhuoneemme yksi seinä on kaappia ja huoneen läpi tulee olemaan kulku takapihalle. Todennäköisesti makuuhuoneeseen tulee myös työpiste, johon sijoitamme tietokoneen. Vaikka tietokoneesta makuuhuoneessa en pidäkään se on kuitenkin ainut mahdollisuus rauhalliseen työnurkkaukseen. 

Keittiön tapettia etsiessäni törmäsiin muutamiin puu-aiheisiin tapetteihin ja muutaman tunnin selailun jälkeen olen vakuuttunut että meidän makuhuoneen päätyseinään tulee koivurunko-tapetti. Elloksella on omansa, löysin myös Duron ja Cole & Sonin tapettejä joissa on puunrunkoja. Nyt alkaa armoton metsästys ja pohdinta mikä näistä olisi meille sopivin. 

Verhoiksi ajattelin nyt keittiössämme roikkuvia Marimekon sini-valkoisia Kaivo-kuosisia verhoja, jotka äitini on minulle tehnyt. 

-Anni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti