torstai 25. kesäkuuta 2015

Pöytäpohdintaa

Meille on tulossa olohuoneeseen pöytä kauniin Triple-valaisimen pariksi. Haussa on kokopuinen, vähintään 6 istuttava, vaalea, boheemi ja jykevän kevyt pöytä. Hmm.. Onkohan mulla hiukan liikaa kriteerejä.

Oltiin jo varmoja että löydettiin meidän unelmapöytä vielä ihan siedettävään hintaan, mutta ei. Tarkemmalla tarkastelulla ruotsalaisen huonekalujätin kaunis pöytä olikin päällystetty tammiviilulla. Kokopuu oli kuitenkin yksi tärkein kriteeri koon lisäksi. Kyselin jo eräältä paikalliselta puusepältä, mutta hinta muodostui vain yksinkertaisesti liian kovaksi, vaikka suomalaista käsityötä arvostankin ja olen siitä tiettyyn pisteeseen saakka valmis maksamaankin jotain extraa.

Jo aiemmin mulla oli mielessä että tekisin itse vanhasta ovesta pöydän ja jostain syystä sen ajatuksen hylkäsin, mutta nyt täytyy myöntää että se alkaa taas houkutella. Lasi pöydän kanneksi toki täytyy teettää, mutta itse ovi voisi olla aika kiva ja rouhea idea. Se muistuttaisi vähän siitä mistä sitä onkaan itse lähtöisin ja toimisi mainiona parina meidän minin antiikkisängylle. Erityisesti sellainen vanha vihreä miellyttäisi silmää.

Nyt pitää Juhannuksen aikana mittailla ovia, mikä olisi kooltaan paras. :)

 Mittailun tuloksena oli193x85 kaunokainenhan se siellä! Kooltaan pöytä on ehkä hieman pieni ja ehkä jonkinlaiset karmit sopisi tuohon :)

-A




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti